Voi olla, etten ole koskaan aiemmin avannut veneilykautta jo maaliskuulla. Nyt olin vesillä 26.3. Tosin on todettava, että jäiden puolesta olisin päässyt jo aiemmin, jos olisi ollut viitseliäisyyttä.

Vuoden eka venereissuni suuntautui Högharunille. Koska merilintujen pesimäkausi ei vielä ole alkanut, havainnointi oli mahdollista luodon laelta noin 15 metriä merenpinnan yläpuolelta. Tarkastelupisteen korkeus on olennainen asia etsittäessä kohteita merenpinnalta, tai vaikkapa merisirrejä kaukaislta luodoilta. Paitsi että maanpinta kaartuu, myös merenpinnasta kohoava väreily haittaa vähemmän, kun havaintopiste on reilusti yli merenpinnan yläpuolella.

Olen ollut mukana, kun merisirriparvi löytyi seitsemän kilometrin etäisyydeltä Emäsalon kärjestä katsottaessa. Silloin parvi ruokaili matalalla kallioluiskalla. Tietenkään mitään värituntomerkkejä ei näkynyt, mutta eipä talvella muita kahlaajalintuja parvissa liiku. Nyt etäisyyttä luodolle, jossa merisirrit ruokailivat oli “vain” viisi kilometriä, mutta löytö oli silti aika haastava. Merisirrit liikkuivat lounaan suunnalla (sivuvastaisessa valossa) luodon jyrkällä seinämällä, joka oli aaltojen kastelemana tummaa kuin sysi. Eikä näkyvyyskään ollut aivan huippu, pientä väreilyä oli ilmassa. Kun näin ensimmäisen pienen piipertäjän avoimen kallion laella, aloin havaita myös liikkuvia täpliä vasten tummaa luiskaa. Loppujen lopuksi sain arvioitua, että liikkuvia pisteitä eli sirrejä oli ainakin 30. No, hyppäsin veneeseen ja kävin tarkemmin laskemassa, tulos 54 merisirriä, jotka kuvaajan lähestymistä säikähtäen siirtyivät luodon kärkeen.

Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä